maanantai 3. toukokuuta 2010

Kirjastokissan kootut kujeet

ARVIOSSA: Vicky Myron: Kirjastokissa

Kirjastokissa kertoo nimensä mukaisesti pikkukaupungin kirjaston kissan elämäkerran kisua hoivanneen kirjastonhoitajan, Vicky Myronin, suulla. Samalla kirja kertoo Vickyn omasta elämästä ja sivutaan siinä samalla koko kaupungin elämää ja amerikkalaista maisemaa.

Kirjan ensimmäinen luku lupailee hyvää ja kerronta toimii. Kirjastohoitajan oman elämän kuviot sairauksineen ja ihmissuhdepulmineen ovat hieman sivuraidetta kokonaisuuden kannalta, sillä ainakin itseäni kiehtoi vain ja ainoastaan kissa, Dewey. Kissan tempaukset, kujeet ja karkuretki ovat kirjan vahvinta ainesta.

Tietenkin voidaan pohtia, että voisiko täällä Suomessa tuoda kissan kirjastoon lasten ja kissaihmisten iloksi? Epäilen suuresti asiaa. Allergiset otetaan meillä vieläkin tiukemmin huomioon. Mutta silti on ihailtavaa, että Dewey sai kodin kirjastossa ja oli, kaikesta päätellen, kissa paikallaan.

Voin lämpimästi suositella Kirjastokissaa muillekin kuin kissoista pitäville, sillä Deweyn tarina on lämminhenkistä luettavaa. Vierähtipä kyynel jos toinenkin silmäkulmasta, kun tarinan loppu koitti.

torstai 20. elokuuta 2009

Toisten vaimojen tarinoita

ARVIOSSA: Jane Moore: The Second Wives Club
William Heinemann

Alison huomaa hääpäivänään jäävänsä kakkoseksi aviomiehensä ex-vaimon ilmestyttyä paikalle kutsumattomana vieraana. Aviomiehen ystävän vaimo Fiona, kakkosvaimo hänkin, vihjaisee Alisonille kerhosta, jonka Fiona ja kaksi muuta kakkosvaimoa, Julia ja Susan, ovat koonneet. Pian Alisonkin ilmestyy mukaan ja nelikko aloittaakin kokoontumiset, joissa Toisten Vaimojen Kerho purkaa paineitaan, oli sitten suuttumuksen aiheena edesmennyt pyhimysvaimo, kiukutteleva teinipoika tai liian tuttavallinen ex-vaimo...

Jane Mooren neljäs teos kuvaa vauhdikkaasti ja riemukkaan elävästi näiden neljän naisen, Alisonin, Fionan, Julian ja Susanin elämää toisina vaimoina. Naisten perheet ja tilanteet vaihtelevat, samoin heidän luonteensa ja ratkaisunsa nouseviin ongelmiin. Osa huomaa pian löytävänsä liittolaisia ennalta-arvaamattomista paikoista, kun taas toiset huomaavat onnellisen lopun antavan odottaa itseään. Mutta elämässä kantavana voimana on omanlaatuinen kerho ja sieltä löytyneet ystävät.

The Second Wives Club esittelee suuren joukon vahvoja naisia, joiden kuvailu on Moorea parhaimmillaan. Vastaavanlaisia naisten vankan ystävyyden kuvausta suosivia teoksia on toki tullut Britannian ja Irlannin kirjailijoilta useampiakin, mutta Mooren teema, kakkosvaimot, löytää aiheeseen herkullisen uuden sävyn. Erinomainen lukuelämys sekä loppukesän terassille että takkatulenloisteeseen sateisena iltana!

Viihdekuningattaren oppitunti itsekunnioituksesta

ARVIOSSA: Danielle Steel: Honor Thyself
Delacorte Press

Amerikkalainen Danielle Steel on kirjoittanut huikean määrän luettavaa romanttisen kirjallisuuden ystävälle. Uusin teos, Honor Thyself, johdattaa niin päähenkilön kuin lukijankin haastamaan oman elämäntilanteen ja kohtaamaan menneet matkalla uuteen.

Honor Thyself in päähenkilö on näyttelijätär Carole Barber, joka tuskailee toisen aviomiehensä menetyksen lisäksi kirjan kirjoittamisen kanssa. Assistentti Stephanie ehdottaa Carolelle matkaa Pariisiin, kaupunkiin, jossa Carole aikaisemmin asui. Carole päättää lähteä matkaan, joka muuttaa kaiken, sillä Pariisissa Carole osuu tunneliin tuhoisan terroristi-iskun aikaan. Pian läheiset, ex-mies Jason, lapset Chloe ja Anthony ja assistentti Stephanie ihmettelevät, mitä Carolelle oikein on sattunut.

Carolen toipuessa onnettomuudestaan ja koettaessaan muistaa kuka on ja mitä onkaan elämässään tehnyt, paikalle saapuu myös Matthieu, mies, joka aikanaan merkitsi Carolelle valtavasti.

Honor Thyself haastaa katselemaan tilanteita uudessa valossa. Menneisyyden valinnat ja teot näyttävät toisenlaiselta, kun niitä tarkastelee uudemman kerran. Vaikka Honor Thyselfin loppuratkaisussa löytyikin hieman arvattavuutta, itse kirja oli viihdyttävä ja jatkopohdintoja herättävä lukukokemus. Steel on viime vuosina käsitellyt kirjoissaan alkutuotantoa vähemmän glamouria ja enemmän arkielämää koskettavia teemoja, mikä sopii ajan henkeen. Viihdekuningattaren luksusta rakastavat fanit voivat toki henkäistä helpotuksesta: liian arkipäiväiseksi ei Honor Thyselfkaan sorru, onhan yksi kirjan päänäyttämöistä Pariisin hotelli Ritz.

perjantai 14. elokuuta 2009

Tervoa kesäkumppaniksi

ARVIOSSA Kati Tervo: Kesäpäiväkirja
WSOY

Kati Tervo tunnetaan ennemminkin kolumnistina ja kirjailija Jari Tervon puolisona kuin kirjailijana, mutta Kati Tervon esikoisteos, Kesäpäiväkirja, ansaitsee paikkansa kesälomalaisen ja jokaisen kesää haikoisasti muistelevan kirjalistalla.

Kesäpäiväkirja kuvaa kirjoittajan perheen elämää yhtenä kesänä, toukokuusta syyskuuhun. Vaikka kaiken keskikohtana onkin kesä ja kesän tapahtumat, vahvana mukana kulkee perheen historia, omat muistot ja menneet tapahtumat, jotka palaavat mieleen. Tallennettu kesä elää vahvana makuineen, tuoksuineen ja äänineen. Tervon kieli on eläväistä ja mukaansatempaavaa ja kerronta huumorintajuista.

Juuri tällaisena toivoisi jokaisen kesän elävän vahvasti mielissä. Kesältä, jossa maistuu iloinen, aurinkoinen elämä.

torstai 4. kesäkuuta 2009

Onnea etsimässä Tammisen tyyliin

ARVIOSSA Petri Tamminen: Mitä onni on
Otava

Suomalainen sanonta onnen kätkemisestä tulee mieleen, kun lukee Petri Tammisen kirjaa Mitä onni on, jossa fiktiivinen kirjailija ja hänen ystävänsä Hannu lähtevät etsimään onnea. Parivaljakon onnen etsintä johtaa onnellisuuden pohdintoihin, onnen olemusta kenties tavoittavien ihmisten haastatteluihin ja lopulta matkalle Kööpenhaminaan, jossa päähenkilön nuoruuden rakastettu Liselotte asustelee.

Samalla kun kaveri Hannu keskittyy käsittelemään maailmaa kuvataidetaustastaan lähtöisin ja uusien naisvalloitusten tekemiseen, kirjailijan ryhtyy pohtimaan onnellisinta aikaa elämässään. Onni- tutkimukset alkavatkin aiheuttaa muutoksia päähenkilön elämässä, sillä vanha rakastettu valtaa ajatukset samalla kun arkielämän pyöritykseen keskittynyt vaimo ja lapset tuntuvat yhä kaukaisimmilta.

Lakonisen huumorin mestariksi kutsuttu Tamminen käsittelee tuttuun tyyliinsä kiehtovaa aihettaan onnen tavoittelusta ja sen hieman päättömästä etsinnästä. Lukija pääsee keskelle perushyvää elämää elävän miehen kriisiä, jossa hyvä ei enää riitäkään, vaan onkin tavoitelta jotakin muuta, parempaa ja hienompaa. Tästä seurauksena onnen tavoittelu muuttaakin elämää hieman toisella tavoin kuin mitä piti. Teos muistuttaa, että kun ryhtyy onnea etsimään yhdestä paikasta, voikin olla, että elämä muuttuu aivan toisella tavalla ja että joutuu luopumaan jostakin muusta, eikä kaikki olekaan vain yhden henkilön valinnoista kiinni. Hyvä muistutus kaikille onnen perään haikaileville.

sunnuntai 24. toukokuuta 2009

Rikosvyyhti Cornwellin tapaan

ARVIOSSA Patricia Cornwell: Silminnäkijä
The Front
Otava, suomentanut Ilkka Rekiaro

Patricia Cornwell kirjoitti Silminnäkijän alunperin jatkokertomuksen muotoon The Times - lehdelle. Rikosromaanina Silminnäkijä yhdistää rikosten selvittelyn, politiikan kiemurat, ja värikkään henkilögallerian.

Silminnäkijä on jatkoa Cornwellin aikaisemmalle teokselle Vaarassa. Tällä kertaa kaikki alkaa kunnianhimoisen piirisyyttäjä Monique Lamontin ideasta yhdistää sokean brittinaisen murha vuodelta 1962 Bostonin Kuristajaan ja pistää juttua tutkimaan poliisi Winston Garanon. Jutusta ovat toki kiinnostuneet Scotland Yard, kuvernööri, media ja muutkin tahot. Tutkimusten ohella syynissä ovat ihmissuhdekuviot ja pikkukaupungin muut tapahtumat.

Cornwellin teoksista omia suosikkejani ovat Kay Scarpetta - kirjat, joten Silminnäkijän maailmaan asettuminen oli hieman pulmallista. Olin jo ihastunut ensimmäisten Scarpetta - kirjojen ensimmäisen persoonan narratiiviin, Silminnäkijässä kun ääneen pääsevät useat henkilöt, ei vain Winston Garano. Mutta kaikki Cornwellin viime aikojen teoksista pitävät saavat Silminnäkijästä yhden erinomaisen lukuelämyksen lisää. Itseäni jäi häiritsemään hahmojen pintapuolinen käsittely, olisin kaivannut heihin enemmän syvyyttä.

perjantai 15. toukokuuta 2009

Rakkautta ranskalaismaustein

ARVIOSSA Kira Poutanen: Rakkautta au lait
WSOY

Kun Laran taideopinnot eivät ota sujuakseen, Lara ottaa opettajan vihjeestä vaarin ja suuntaa Ranskaan välivuoden viettoon. Taideopintojen jatkamisen sijaan Lara työskentelee kahvilassa ja törmää – konkreettisesti - varakkaaseen Charles Belmariin, joka kutsuu Laran treffeille.

Aluksi Lara hurmaantuu komean miljonäärin huomiosta ja luksuselämästä, mutta pian parin erilaiset elämät alkavat aiheuttaa hankaluuksia. Hurmaavalla miljonäärillä on salaisuutensa, jotka pikkuhiljaa paljastuvat. Laralla on epäilyksensä, mutta silti romanssi on menossa vakavempaan suuntaan, ehkä liiankin nopeasti. Laran pitäisi myös päättää, mitä tuumisi kahvilassa kohtaamastaan suklaakeksimies Ericistä ja flirttailevasta Leosta...

Kira Poutasen kolmas romaani on suomalaista chick-littiä, joka kepeästi ilottelee kahden maan kulttuurieroilla suomalais-ranskalaisen romanssin edetessä. Tyyli on viihdyttävä ja kevyt, joka sopii romanttiseen komediaan, vaikkakin päähenkilö Lara jää samaisesta syystä hiukan etääksi ja turhankin helposti johdateltavaksi.